Kilpailumenestys
Kehityskaari
Kun SK Vuoksi aloitti toimintansa vuonna 2003, oli ikärakenne seurassa kaksijakoinen. Oli kokeneita senioreita, jotka niittivät menestystä niin kesällä kuin talvella ja toisaalta uusi sukupolvi nuoria oli juuri ottamassa ensimmäisiä askeleitaan junioreiden kilpasarjoissa. Välissä oli yli 20 vuoden aukko, kun Imatran Suunnistajien ja Ruokolahden Suunnistajien aktiivisukupolvi oli joko hajaantunut muihin seuroihin, keskittynyt siviilielämän haasteisiin tai jatkamaan uudessa seurassa valmentajina ja ohjaajina .
Merkittävänä käännekohtana oli vuosi 2008, kun seuran nuoret suunnistajat nousivat ensimmäisen kerran mitalikorokkeelle ryhmä 1:n SM-kilpailuissa. Sen jälkeen arvokilpailumenestystä on tullut niin suunnistuksessa kuin hiihtosuunnistuksessakin ja seura on noussut SM-pistetilastossa maan kärkiseurojen joukkoon.
Ensimmäisen kerran arvokilpaillumenestystä pääsarjoissa tuli talvella 2012, kun sekä miesten että naisten viesti- ja sprinttiviestijoukkueet nousivat mitalikorokkeelle.
Kansainvälisestä menestyksestä olemme saaneet nauttia niin veteraanisarjojen suunnistajien kuin nuorten hiihtosuunnistajien toimesta. Tapio Peippo on voittanut oman ikäsarjansa maailmanmestaruuden neljä kertaa, himmeämmille mitaleille ovat selvinneet myös Pertti Päivänranta, Anssi Juutilainen ja Virpi Juutilainen. Kirkkaimpina tähtinä nuorten sarjoissa ovat olleet Lauri ja Liisa Nenonen, Tuomas Kotro ja Marjut Turunen, jotka ovat voittaneet nuorten EM- ja MM-mitaleita.
Menystystaulukko
Vuosi | Suomen mestaruuudet | Sijoitus SM-pisteissä | EM / MM Nuoret | MM Seniorit |
---|---|---|---|---|
2004 | 5 | 47. | 1K | |
2005 | 4 | 68. | ||
2006 | 5 | 26. | 1 K, 1P | |
2007 | 13 | 20. | 1K | |
2008 | 7 | 22. | ||
2009 | 15 | 5. | 1H | |
2010 | 11 | 7. | 1K, 1H | 1K |
2011 | 20 | 2. | 2H | 1H, 1P |
2012 | 10 | 11. | 1H, 3P | ** |
2013 | 12 | 4. | 3K, 4P | ** |
2014 | 2 | 23. | 1K, 1P | ** |
2015 | 10 | 13. | 1K, 1H | ** |
2016* | 3 | 6. | 1K, 1H | ** |
*tilanne 31.8.2016, ** ei päivitetty
MM- ja EM-mitalistit
Seuraavat suunnistajat ovat saavuttaneet mitalin aikuisten, nuorten tai veteraanien MM-/EM-kilpailuissa
Juutilainen Anssi
Juutilainen Virpi
Kotro Tuomas
Nenonen Lauri
Nenonen Liisa
Peippo Tapio
Päivänranta Pertti
Turunen Marjut
Suomen mestarit
Seuraava suunnistajat ovat saavuttaneet vähintään yhden Suomen mestaruuden SK Vuoksen väreissä.
Juutilainen Anssi
Juutilainen Masa
Juutilainen Sonia
Juutilainen Virpi
Karvonen Jorma
Korhonen Teemu
Kovanen Veikko
Kuittinen Esko
Kurppa Hannu
Luukkonen Mika
Lyytikäinen Osku
Nenonen Lauri
Nenonen Lea
Nenonen Liisa
Peippo Tapio
Päivänranta Pertti
Salopelto Atso
Silvonen Vilmalotta
Similä Henri
Similä Lauri
Similä Juha
Similä Roosa
Tonder Jarmo
Tonder Marja
Turunen Marjut
Turunen Simo
Varjus Hanna