SK Vuoksi esimerkkinä onnistuneesta muutoksen johtamisesta
12.11.2010
Seuramme edellinen puheenjohtaja, Antti Kanerva, oli yhtenä alustuspuhujana Laatukeskuksen Etelä-Karjalan aluejaoksen järjestämässä Muutoksen johtamisen työpajassa perjantaina 12.11.2011 Lappeenranna Yliopistolla.
Muita muutosjohtamisen teemojen alustajia olivat rehtori Ilkka Pöyhönen Lappeenrannan yliopistolta, johtaja Merja Tepponen Eksotelta ja kehitysjohtaja Markku Heinonen Lappeenrannan kaupungilta sekä toimitusjohtaja Heikki Pentti Festo Oy:stä. Alustajiksi oli kutsuttu erilaisissa organisaatioissa muutosta johtaneita henkilöitä. Case SK Vuoksi oli mukana toisaalta vapaaehtoisorganisaation ja toisaalta siellä onnistuneen seurojen yhdistämisen ja uuden seuran toiminnan tuloksekkaan käynnistämisen näkökulmasta. Alustuspuheenvuorojen jälkeen osallistujat pohtivat ja keskustelivat vilkkaasti keskeisistä muutoksen johtamiseen liittyvistä haasteista ja tuottivat yhteisen oppimisen tuloksena ainutlaatuista aineistoa. |